maanantai 25. toukokuuta 2015

Työtä, työtä

Meidän pomot viettivät taas viikonlopun täällä. Hirveästihän heidän läsnäolonsa ei meidän rutiineja muuta, minä "joudun" ratsastamaan enemmän ja kohteliaisuussyistä pysyn helposti tavoitettavissa. Tälle viikonlopulle oli asiakkaitakin, nuori nainen halusi opetella pelaamaan pooloa. Tietenkin, kun tällainen tilaisuus on jo varattu ja suunniteltu, sää ei suosi. Koko edellisen viikon oli satanut, joten lauantaina asiakkaan saapuessa ei poolokentälle ollut mitään asiaa - kenttä muistutti lähinnä suota. Lauantaina käytiinkin maastoilemassa hevosten kanssa, tosin jouduin palaamaan melkein heti takaisin, kun yksi hevosista loukkasi hieman jalkaansa.

Sunnuntaina sää suosi hieman enemmän ja lähdettiin uudelle maastoratsastukselle. Herttuatar onnistui ylipuhumaan minut oman hevoseni selkään, miltei puoli vuottahan tässä on vierähtänyt kun sillä viimeksi olen ratsastanut. Pikkumustan kanssa varaudun aina pahimpaan, ja sanoinkin jo ennen lähtöä että voi olla että me palataan jalkaisin takaisin. Mitä vielä, pikkumusta käyttäytyi koko matkan superhienosti! Yksi vastaantullut kahden hevosen vetämä kärry oli hirveän pelottava, mutta mitään muuta se ei matkalle keksinyt. Ensimmäisellä laukkapätkällä oli pakko kiljua riemusta - jumankekka, mun oma poni on näin upea! Kiivettiin laskettelurinnettä ylös, ja harmitti kun kamera oli kotona. Pitää säästää ja ostaa gopro, niin saa noilta meidän upeilta ratsastusmaisemiltakin kuvia.

Tänään poolokenttä oli jo hieman kuivunut, joten herra pomo päätti pitää asiakkaalle lyhyehkön oppitunnin poolon saloihin. Olin kentän laidalla varahevosen kanssa, kun pomo päätti, että minäkin voisin opetella. Ensimmäisen poolokokeilun jälkeen olin aivan varma, etten koskaan pelaa pooloa, mutta kun nyt pidettiin vauhti nollassa ja keskityttiin oikeaan tekniikkaan, tykästyin tuohon touhuun! Herra pomo oli myös sanonut hollantilaiselle, että voisin oppia hyväksikin poolopelaajaksi nopeasti, sen verran hyviä lyöntejä sain aikaan.

Kamera valitettavasti on pysynyt tiukasti sisätiloissa, mutta katselkaapa kuvia täältä! Ja ihan vinkki vinkkinä, jos tulee tarve lomalle tai juhlapaikalle...

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Kuka vaihtoi meidän hevosen?

Pikkumustan kanssa elo ei ollut autuasta ruusullatanssia. Milloin mennään kahdella jalalla, milloin taluttajaa raahataan ruohopuskille, milloin vesilammikossa asuu krokotiililauma, milloin työnteko ei vain huvita...
Jo sitä hakemaan lähtiessä maalailin kauhuskenaarioita millainen hurjimus meitä tallissa odottaisi, tai kuinka monta tuntia hevosautoon lastaaminen kestäisi. Ehkä kannatti, polle on nimittäin selvästi kääntänyt kelkkansa!

Yleensä pikkumustan juoksuttaminen on ollut ensimmäisen vähintään 15 minuuttia pelkkää rodeoshowta, eikä hevonen ole lainkaan kuulolla. Eilen hain pojan laitumelta pyöröaitaukseen, eikä se edes katsellut muiden hevosten perään. Harjattaessakin seisoi paikoillaan, mitä nyt maisteli hieman varusteita kun silmä vältti. Juoksuttaessa ei tietenkään voinut alkuun kävellä, mutta ravi löytyi. Askellajit päätti kerrankin ympyrän keskellä pyörivä blondi, ja pikkumusta jolkotteli omaa rinkulaansa ihmisen kertomaan tahtiin. Suuntaa vaihtaessa piti kerran huudahtaa kavereiden perään, mutta vastauksen saatuaan pikkumusta oli ihan cool. Näinhän me isot hevoset ollaan, eiks niin?

 Töiden jälkeen pitää rentoutua, sen tietää hevonenkin.

Uljas, hiekkakuorrutettu musta.

tiistai 19. toukokuuta 2015

Kuinka ulkosuomalaiseksi tullaan

Internetissä aina välillä osuu silmiin erilaisia suomi-listauksia, tänään noita hyppäsi silmille peräti kaksin kappalein. Kuinka ärsyttää suomalaista ja 22 askelta suomalaiseksi nostattivat hymyn huulille ja huomasin nyökkäileväni samaan tahtiin listojen kanssa - paitsi että nyökkäilin suomalaisena.
Ulkomailla asuminen muuttaa ihmistä hieman, vähintäänkin joitain tapoja ja käyttäytymismalleja. Noiden listojen pohjalta syntyi oma lista, kuinka ulkosuomalaiseksi tullaan, sovellettu erityisesti Etelä-Eurooppaan.

- Ole myöhässä. Unohda aikataulut. Vaikka tapaaminen olisikin sovittu tietylle kellonajalle, ei kukaan muu ole kuitenkaan ajoissa paikalla. Myöskään julkinen liikenne ei kulje aikataulussa.

- Syytä paikallisia kaikesta. Ihan sama vaikka sataisi vanhoja akkoja, se on kuitenkin joku paikallisten sadetanssin aikaansaannos.

- Juo viiniä aamupalalla, lounaalla, kahvilla ja illallisella. Älä humallu, edes sen kolmannen pullon jälkeen.

- Unohda lähes kolmen desin vetoiset muumi-mukit. Kahvia juodaan lähinnä lusikkamitassa.

- Opettele small talkia, opettele myöskin olemaan kohtelias. Kun joku kysyy kuulumisiasi, pelkkää ok ei riitä vastaukseksi.

- Yllätä tuttavasi tai naapurisi puhumalla noin viittä eri kieltä. Älä häpeile virheitäsi, niistähän oppii.

- Vaikka sattuisitkin naapuriin kahville suoraan kuraiselta pellolta, lampsi suoraan keittiön pöydän ääreen edes pahoittelematta jättämiäsi kurajälkiä, niin muutkin tekevät.

- Halaukset ja poskipusut kuuluvat asiaan, vaikka olisitkin tavannut henkilön alle puoli tuntia sitten ensimmäistä kertaa. Työkaverin laskiessa kätensä harteillesi, hänellä ei ole mitään takaa-ajatuksia, eikä hän yritä flirttailla kanssasi.

- Puhu muiden päälle ja keskeytä. Jos haluat tulla kuulluksi, on turha odottaa keskusteluun syntyvää sopivaa rakoa saadaksesi äänesi kuuluviin - sitä ei nimittäin ole tulossa.

perjantai 15. toukokuuta 2015

Palaset kasassa

No niin, nyt lupaan napata kameran taskuun melkein joka aamu ja ryhdistäytyä tämän blogin kanssa. Kasattiin meille vanha pöytäkonekin, niin en voi enää syyttää huonosti toimivaa läppäriä blogin hiljaisuudesta.

Hiljaista meillä ei kuitenkaan ole ollut. Meidän omien koirien lisäksihän linnan tiluksilla asustaa kaksi rhodesian ridgebackia sekä vanha ja kiukkuinen jack russel - uroksia kaikki. Russelin kanssa voidaan ulkoilla samaan aikaan, muuten koirilla on ulkoiluvuorot. Vapunpäivänä vietin ansaittua vapaapäivää (jota olin tietty juhlistanut edellisen illan suomivieraiden kanssa) ja nousin sängystä vain käyttämään koirat ulkona. Meidän pikkukoiralla oli tuohon aikaan juoksut, joten pihan pojat olivat vähän sekaisin. Pääsin parisataa metriä kotiovelta, kun toinen ridgebackeista tuli yllättäin vastaan ja sai aikaan kivan rähinän. Päästin pikkukoiran irti hihnasta ja toivoin parasta, näin pääsin isomman kanssa kotiovelle ehjin nahoin ja tilanteesta selvittiin säikähdyksellä. Viime lauantaina lähdin taas tuttuun tapaan koirien kanssa ulos, sen enempää ajattelematta, linnan koirat kun ovat yleensä aamuisin omassa mökissään aidan takana. Eivät olleet. Pääsin kymmenisen metriä ovesta ulos, kun kaikki kolme linnan koiraa syöksyivät paikalle ja kummemmin kyselemättä meidän ison koiran kimppuun. Pieni sievä huutoni sai sekä hollantilaisen, että vanhan talonmiehen paikalle ja koirat saatiin irti toisistaan. Iltapäivällä poikettiin eläinlääkärillä, potilas kasattiin yhdeksällä tikillä.

 Tuon kokoinen koira tötterö päässä on vähän reppana
- törmäyksiltä ei olla vältytty.

Sunnuntai-iltana pakattiin auto ja suunnattiin vanhalle kodille, nimittäin vihdoin hevosrekka oli tulossa! Muuton jälkeen meidän parisuhteessa on riidelty enemmän kuin koskaan, ja voisin melkein sanoa että jokaisen riidan on saanut aikaan meidän hevoset. Täällähän ei ole tallissa paikkoja kuin linnan seitsemälle hevoselle, joten meidän hevosten kohtalo oli pitkään pelkkää kysymyskerkkiä. Futuron onneksi entinen omistaja lupasi jo sen meille muuttaessa ottaa takaisin, jos tarve koskaan tulee. Pikkumustalle yritettiin etsiä ylläpitokotia hetkeksi, mutta mitään sopivaa ei löytynyt. Mietittiin, tapeltiin ja laskettiin rahoja. Lopulta päätettiin, että pikkumusta muuttaa tänne, tarvittaessa yhdelle hevoselle pystytään maksamaan (kallis) tallipaikka talveksi. Maanantaiaamuna käytiin laittamassa hevoset pihalle, että saivat purkaa energiaansa pitkän tallissa seisomisen jälkeen. Pikkumusta oli selvästi iloinen meidät - sen silmissä porkkanat - nähtyään ja huuteli välillä perään kun käytiin kauempana. Tiistain matkalle olin jo pyytänyt eläinlääkäriltä rauhoittavaa lääkettä, tuosta hevosesta kun ei tiedä miten sen yksinjäätyään käyttäytyy. Miltei kuuden tunnin matka meni kuitenkin hienosti, BB oli hikoillut hieman alkumatkasta ja pakollisilla pysähdyksillä osoitti mieltään etujalalla kuopien. Hieno pieni suuri hevonen!


Keskiviikkona pikkumusta pääsi ensin ulos tammalauman alimman jäsenen, sattumalta toisen mustan, kanssa. Iltapäivällä, kun kaikki sujui hienosti, lisättiin lauman pomo seuraan. Torstaina koko lauma pääsikin yhdessä isolle laitumelle ja pikkumusta pärjää mainiosti akkalauman keskellä!

 Lihakset on kadonneet, mutta laitumelle mäkiä tarpoessa
ne saa takaisin ihan huomaamatta.

Välillä tytöt antaa ainoalle pojalle kyytiä.

Nyt, kun Futuro on hyvissä käsissä ja BB meidän kanssa täällä, voidaan huokaista. Kaikki on nyt tässä ja hyvin. Aamulla hevosten luo mennessä vihellykseen vastaa tuttu hirnunta, iso koira pääsee pian tikeistään eroon, pesukonekaan ei ollut rikki vaikka siltä vaikutti. 

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Vieraiden ikävää

Huhtikuun viimeisenä lauantaina hollantilainen suuntasi auton Itävallan puolelle juna-asemalle noutamaan pitkään odotettuja vieraita. Äiti puolisoineen sekä kummivanhempani viettivät meillä viikon, ja liittyihän joukkoon vielä Saksan täti miehensä kanssa. Kuuden suomalaisen, yhden hollantilaisen ja yhden saksalaisen voimin vietetty viikko toi uutta puhtia arkeen, mutta jätti taas hieman isomman kaipuun koti-Suomeen. Äidin noustua autosta halattiin pitkään ja todettiin yksimielisesti, että kaksi vuotta on vähän turha pitkä aika ilman tapaamisia.


 Vieraita kierrätettiin meille tutuissa, ja myös uusissa paikoissa. Aurinkoisen päivän picnic oltiin suunniteltu tutulle Dobbiaco-järvelle, kun vanha talonmies vinkkasi että Bries-järvi olisi kauniimpi ja nyt vielä tyhjä turisteista. Kaiken se tietää.

Hollantilaisen kanssa tietysti tehtiin töitä suunnilleen normaaliin tapaan. Onneksi on noin ihanan omatoimisia vieraita, jotka hoitavat itselleen aamiaista, eivät välitä vaikka yksi sateinen päivä vietetään sisätiloissa tai jos Venetsiaan mietitty reissu ei toteudukaan liian pitkän ajomatkan vuoksi. Hollantilainenkin totesi, että vähemmän vaivaa tuosta suomipoppoosta on, kuin yhdestä hänen serkuistaan.


Vappuaattona illastettiin läheisessä ravintolassa, ja asiaankuuluvat koristeet oli saatava. Ei ollut vaikea arvata kolmesta vappuhuiskasta, mitkä olivat äidin ja tyttären kädenjälkeä ja mikä puolestaan artesaanikummitädin taidonnäyte. Ravintolan kokki ilmeiseti piti suomalaisesta pöytäseurueesta (tai viiniä kului riittävästi), kun innostui tarjoamaan kaksi kierrosta grappasnapseja aterian päälle.

Viikon jälkeen kaksin kotona tuntuu hiljaiselta. Vielä tänäänkin iltapäivällä huutelin että otatko äiti kahvia, mutta kukaan ei vastannut. Piti juoda kahvit kaksin uusista Muumi-mukeista Pandan suklaan kera. Nähdäänhän, äiti, taas pian!