sunnuntai 31. elokuuta 2014

Maalia ja olutta

Meillä on jo jonkun aikaa vallinnut lievä kaaos, kun olen lykkäillyt kunnollista siivoamista. Pintapuolisesti olen kyllä kotia pitänyt suht asuttavassa kunnossa, mutta muun muassa lattioiden pesua olen lykännyt ja lykännyt, koska noin kuukauden verran hollantilainen on ollut maalamassa seiniä tällä viikolla. Torstaina se suuri päivä vihdoin koitti, kun maalausurakka alkoi. Hommaan tuhlaantuikin yllättävän paljon aikaa ja lauantaina vasta saatiin yläkerta valmiiksi. Puunattiin kyllä koko kerros lattiasta kattoon, kyllä nyt kelpaa taas olla.

 Hollantilainen maalasi suurimmalta osalta seinät,
blondille jäi reunojen huolittelu. Patterin alla kyllästytti.

Hollantilainen kulki edellä maalaten seinät, minä seurasin viimeistellen katon- ja lattianrajat sekä muut yksityiskohdat. Sain jäätelöpurkkiin oman satsin maalia ja oman pensselin ja voi että, miten tärkeäksi itseni tunsin. Ihan yhtä tärkeäksi kuin pikkutyttönä mökillä, kun äiti laittoi hillopurkkiin vettä ja sain sillä maalata mökin seiniä. Työnjako oli täydellinen, hollantilainen ei jaksaisi keskittyä yksityiskohtiin, minulta taas loppuu keskittymiskyky tylsien isojen yhtenäisten palojen maalaamisessa.
 Vaikka nämä seiniin jätetyt kivet onkin kaunis yksityiskohta, 
olisi niitä voinut olla ihan vähän vähemmän.

Maalauksen jälkeen tosiaan kiillotettiin ja puunattiin joka nurkka, verhot ja sohvanpäälliset lähtivät pesuun, kirjat hyllystä tomutettiin ja kaikki ylimääräinen lensi roskiin. Lopuksi hollantilainen vielä levitti lattioihin punaisen suoja-aineen, sai lattioistakin aivan uuden näköiset.

  Valmiina - kaiken vaivan arvoinen lopputulos.

Lauantaina, kun saatiin viimeinenkin nurkka yläkerrasta valmiiksi, oli aika suunnata kylän ensimmäisille olutjuhlille. Tarjolla oli, oluen lisäksi, pientä purtavaa ja elävää musiikkia. Yllätys oli aika suuri, kun illan DJ aloitti karaokekierroksen. Yleisöstä kovinkaan moni ei innostunut laulamaan, mutta onneksi paikalla oli pari kylän omaa, ihan oikeaa laulajaa, jotka pitivät huolen karaoketarjonnasta. Paikalle odotettiin reilua 200 henkeä, mutta juhlaan saatiin noin sata oluenystävää. Hyvä saavutus sekin, ensimmäistä kertaa järjestetty tapahtuma, viikonlopulle osuu monia muitakin juhlia. Ensi vuonna uudestaan!

Innokkaat tapahtumanjärjestäjät tutustumassa oluenlaskun saloihin.

torstai 28. elokuuta 2014

Hevosen vuosi

Vuosi sitten meille muutti pikkumusta. Laiha, lihakseton, kaljuihin läntteihin peittynyt eläin. Saatesanoiksi saatiin että se on viisivuotias ja bravo. Nimeä ei eläimen mukana tullut, värinsä puolesta siitä tuli Black Beauty, BB. Alkuun meni mukavasti, BB osoitti olevansa leikkisä viisvee, mutta seuraili Sennua loistavasti.

 Rimpula vuosi sitten meille tullessaan.

 Talven aikaan ongelmia alkoi syntyä. Yhtä syytä on vaikea nimetä: moni asia vaikutti. Laihana tulleelle hevoselle syötettiin tietenkin ruokaa, enemmän kuin suht vähäisellä liikunnalla ollut hevonen olisi tarvinnut. Nuori, liikkumaan luotu hevonen vietti luvattoman paljon aikaa sisällä tallissa. Rajojaan kokeilevalle nuorelle ei tehty heti selväksi, kuinka ihmisten kanssa toimitaan, eikä luottamus toiminut kumpaankaan suuntaan. Saatiin apuja ja neuvoja ja pikkuhiljaa sujui taas paremmin. Ainoastaan yksin oleminen ei pieneltä hevoselta sujunut.

 Maaliskuussa Junnu alkoi jo muistuttaa hevosta.

 Seniori-hepan kuolema helmikuussa toi omia haasteitaan, mutta myös helpotusta. Aiemmin aina toisen hevosen perään huutanut ja hätäillyt Junnu jäi yksin, tosin tallin toisella puolella oli aina lehmiä tai vuohia ja naapuritallissa muita hevosia. Kun meistä kaksijalkaisista tulikin nyt pienelle hevoselle lauma, johon turvautua, alkoi meidän suhde parantua. Vaikka edelleen vaikeita jaksoja oli ja monesti itkin tallin pihassa hollantilaiselle, että nyt tuo hevonen lähtee, aina yritettiin uudelleen. Tätä kirjoittaessa voin vain kiittää hollantilaista, joka kerta toisensa jälkeen on jaksanut kuunnella itkua ja kiukuttelua, valanut uskoa, pakottanut antamaan Junnulle vielä yhden mahdollisuuden.

 Kevään kuluessa aloin ratsastamaan enemmän. Alkuun hollantilainen joutui kulkemaan jalan edellä, muuten Junnu ei liikkunut. Pikkuhiljaa voitiin jättää hollantilainen pellonreunaan ja pidentää lenkkejä aina pala kerrallaan kauemmas. Yksi asia, mistä olen erittäin iloinen, on ettei Junnu säikkyessään pakene paikaltaan. Tottakai se edelleenkin saattaa toisinaan pelleilymielessä säikkyä ja hyppiä kokeillen tarvitseeko töihin oikeasti lähteä. Mutta kun jokin asia oikeasti pelottaa, Junnu hidastaa, tuijottaa ja rapsuttelun sekä juttelun rohkaisemana ohittaa kaiken.

 Heinäkuussa Junnusta oli kuoriutunut ihan oikeasti nätti polle.


Futuroa meille muuttaessa saatiin vihdoin ja viimein myös Junnun paperit käsiimme. Tietenkin ensimmäisenä googlasin hevoseni ja löysinkin pienen palan historiaa. Kasvattaja oli myynyt polttiaisille allergisen hevosen pilkkahintaan nuorelle naiselle. Internetin ihmeellistä aikaa kun eletään, löysin facebookin kautta myös tämän edellisen omistajan. Yllättäen hevosen historiasta selvisikin paljon, myös asioita, jotka antavat syitä sen nykyiselle käytökselle. Junnu on ollut koulutettavana Alpeilla. Vuorilla kiertää ryhmä, jotka ottavat matkaansa koulutettavia hevosia ja näin Junnukin on saanut oppinsa. Junnu oli koulutuksesta palattuaan osannut paljonkin, hyvänä päivänä olenkin sen huomannut. Edellisellä omistajalla ei kuitenkaan ollut aikaa hevoselle, joten Junnu oli jätetty laitumelle useaksi kuukaudeksi. Laiduntauon jälkeen ratsastaminen oli ollut hurjaa hyppelyä ja pomppimista (niin tuttua), eikä omistaja enää uskaltanut ratsastaa sillä (tuttua tämäkin). Niinpä Junnu oli lähtenyt ratsastuskouluun, jossa sitä on kuulema käsitelleet ihan nuoretkin. Jossain vaiheessa tämä nuori nainen oli kuitenkin päätynyt myymään Junnun, tällä toisella omistajalla se on sitten viettänyt reilun puoli vuotta, mistä se tuli meille.

Vuoteen on mahtunut paljon huonoja hetkiä, mutta myös onnistumisen iloa. Olen ylpeä, etten ole antanut periksi - kiitos hollantilaisen. Nyt meillä on molemminpuolinen luottamus, suhde joka toimii. Toisinaan kaksi kovaa päätä lyö yhteen, mutta nykyisin yhteisessä tekemisessä on hyvä fiilis. Paljon ollaan jo opittu puolin ja toisin, paljon on vielä opittavaa (etenkin allekirjoittaneella). Tänään rapsuttelin Junnun korvia laitumella, kerroin sille että vuosi sitten me tavattiin. Junnu painoi tyytyväisenä päänsä syliini, käänsi vasemman korvan rapsutettavaksi ja huokaisi syvään. Ehkä tuo jääräpää on Elämäni Hevonen.

maanantai 25. elokuuta 2014

Turistina kotiseudulla: E Maieun leirintäalue

Nyt kun vihdoin olen tutustunut naapurikylän leirintäalueeseen, on pienen turistipostauksen aika. Tottahan olen tiennyt leirintäalueen olemassaolosta jo pitkään, mutta nyt vasta pääsin siihen ihan oikeasti tutustumaan hollantilaisten vieraiden siivellä.

Leirintäalue E Maieu sijaitsee pohjois-Italiassa Piemonten maakunnassa, Garbagnan kylässä. Pienen kylän asukasluku on kesäisinkin vain noin 500, mutta kylästä löytyy pieni päivittäistavarakauppa, liha- ja hedelmäkaupat, leipomo, apteekki, kahvila ja pari ravintolaa. Itse leirintäalue on kävelymatkan päässä kylän keskustasta, täydellisesti luonnon helmassa. Leirintäalue on hyvin vaatimaton, mutta tarvittavat palvelut löytyvät. Asiakkaiden käytössä on uima-allas, wi-fi, suihku- ja wc-tilat, isot tiskipöydät. Alueelle voi tulla niin asuntoauton kuin -vaununkin kanssa tai vaikkapa telttailemaan. Myös koirat ovat tervetulleita. Omistaja on italialainen, mutta puhuu englantia ja asiakkaista suurin osa on hollantilaisia.

 Leirintäalueen tunnelmaa.

Garbagnan keskustan kapeita katuja.

Mitä muuta täällä sitten voi tehdä? 
- Serravallen outlet-kylään ajaa alle puolessa tunnissa. Shoppailijan paratiisi: kylä täynnä merkkituotteita hyvillä alennuksilla. 
- Milanoon ja Genovaan pääsee helposti niin autolla, kuin junallakin. Allekirjoittanut suosittelee junaa, parkkipaikan löytäminen voi olla haasteellista, sekä kallista.

 Genovan satamasta.

 Milanon tuomiokirkko

- Vesipedoille lähistöltä löytyy Acqui Termen kuumat rikkilähteet, tai vaihtoehtoisesti voi suunnata picnic-korin kanssa Po-joesta haarautuvaan Curoneen.

Italialaistenkin suosima picnic-paratiisi joella.

- Alue on myös tunnettu tietenkin viineistään. Suomalaiselle tuttu peltoinen maalaismaisema vaihtuu viinitarhojen riveihin. Viinintuotantoon voi tutustua vaikkapa Valli Unitessa.

Tervetuloa meidän seuduille!

lauantai 23. elokuuta 2014

Elokuun vierasviikko

Ystävämme hollannista olivat viettämässä lomaansa Italian Como-järvellä. Toiset ystävät olivat palaamassa lomaltaan Korsikalta, ja alunperin meidän kaikkien oli tarkoitus tavata Comolla. Comon lomailijat kärsivät kuitenkin huonosta säästä, sekä leirintäalueella riekkuneista lapsista ja koirista, niinpä he suuntasivat maanantaina meille. Teltta kasattiin meidän läheiselle leirintäalueelle, jossa olostaan saa nauttia varmasti rauhassa. Sää ei aivan suosinut lomailijoita, mutta suuremmilta sateilta vältyttiin.

Maanantai-iltana pizzaa, tiistaina grillattiin, keskiviikkona koko kymmenen hengen porukalla syömässä ja torstaina taas grillattiin. Maha venyi ja suupielet saivat jumppaa naurusta. Vaikka hetkittäin ainoana ei-hollantilaisena tunsin itseni ulkopuoliseksi, kun keskustelu vahingossa kääntyi hollanniksi, nautin viikosta taas valtavasti. Oli ihanaa pitkästä aikaa istua iltaa nuotion äärellä, kelailla vanhoja partiolauluja mielessä ja tuijotella illan pimeyteen puhkeavia tähtiä.

 Meill'on metsässä nuotiopiiri.

Keskiviikon koko konkkaronkka.

Hollantilaisellakin alkaa loma sunnuntain jälkeen. Syyskuun alusta hollantilaisen serkku on tulossa meille kyläilemään, mutta viime vuodesta oppineina suuntaamme viikoksi Garda-järvelle. Kun tästä hollantilaisten vierailijoiden ryppäästä on toivuttu, ollaankin jo lokakuulla ja meille saattaa suunnata rakkaita vieraita Suomesta.

lauantai 16. elokuuta 2014

Tulevaisuuden toivot

Avolascassa asuu kourallinen ihmisiä. Kesäaikaan asukkaita saattaa olla noin 200, talvella tämä kylä tyhjenee. Luonnollisesti tämän kokoisessa kylässä kaikki tuntevat toisensa, ainakin kasvoilta, ja naapurin asioista pidetään parempaa huolta kuin omista.

Pisin aika, kun Avolascaan ei syntynyt uusia lapsia, on 18 vuotta. 18 vuoden jälkeen syntyi hollantilaisen pomon lapsi, nyt 12-vuotias poika. Buumi käynnistyi ja lapsiakin on jo kymmenkunta, pari lisää tulossa tämän vuoden puolella. Kun kylän keski-ikä on yli 65, ja suurin osa viljellystä maasta ja hedelmäpuista kuuluu eläkettä viettäville vanhoille sedille, joutuu väkisinkin miettimään mikä tämän kylän tulevaisuus on. Onneksi kylään muuttaa pikkuhiljaa vähän nuorempaakin väkeä ja noita lapsiakin syntyy. Ehkä Avolascalla on vielä toivoa.

Tänään tuo hollantilaisen pomon poika nosti hymyn huulille. Tultiin koirien kanssa lenkiltä ja poika oli ystävänsä kanssa pistänyt kadun varteen hedelmä- ja vihannesmyynnin pystyyn. Myynnissä oli kurkkuja, omenoita ja sieniä. Kovin asiantuntevia myyjiä olivat, kertoivat kuinka kaikki tuotteet ovat biologisia ja itse hetki sitten kerättyjä. Vaikka hevosten laitumelta löytyy niille ihan oma omenapuu, ostettiin kilo omppuja näiltä nuorilta. Hevosten luota palatessa tuotevalikoimaan oli ilmestynyt myös tomaatteja ja luumuja. Eivät päästäneet meitä kotiin ilman luumuja.

Tulevaisuuden toivot

maanantai 11. elokuuta 2014

Kielipuolet

Voin heti alkuun sanoa ihan suoraan, että en osaa hollantia. Kiitos ahkeran englannin, ruotsin ja saksan opiskelun, ymmärrän kieltä jonkin verran. Hollantilaisia ja belgialaisia tv-ohjelmia näyttävältä kanavalta osaan jo parin sanan jälkeen erottaa, kumpi kieli on kyseessä. Hollantilaisen puheissa pysyn kärryillä, kun oikein pinnistelen ja keskityn, mutta jos hollantilainen jutteleekin belgialaisen kanssa, muuttuu kieli minun korvissani suunnilleen hepreaksi.


Aiemminkin olen kertonut, että meidän koirat on monikielisiä. Isompi puhuu pääasiassa hollantia, joten koirasanasto on hyvin hallussa. Koiralle juttelun, television ja hollantilaisten keskustelujen kuuntelemisen ansiosta päähäni on kuin onkin tarttunut pieni sanavarasto, jonka avulla voin tuottaa hyvinhyvin yksinkertaisia lauseita. Viime viikolla kävin hollantilaisen kanssa ensimmäisen keskutelun kokonaan hollanniksi. Se meni kutakuinkin näin:

"Juoma on loppu."
"Voi, sepä harmillista. Haluaisitko kenties lisää juotavaa lasiisi?"
"Kyllä, kiitos."
"Ole hyvä, kultaseni."

Arvaatteko kumman roolin esitin? Viikonlopun aikaan hollantilainen aloitti taas keskustelua omalla kielellään kanssani, väitti mokoma että minun pitäisi opetella hollantia jotta voimme lomailla puukenkien kotimaassa. Sisuuntuneena vastasin suomeksi, että seuraava ulkomaanmatka suuntautuu kyllä Suomeen, joten herran olisi syytä opetella sanomaan muutakin kuin kakskyt koiraa meikäläisen kielellä. Keskustelu jatkui pitkäänkin, ymmärsin hollantilaisen sanoman ja hollantilainen puolestaan arvaili minun vastaukseni yllättävän oikein. Kahdella kielellä käyty keskustelu olikin yllättävän järkeenkäypä.

Toki hollantia oppisin nyt nopeastikin, jos siihen panostaisin. Sama kävi italian kanssa: poimin alkuun kuuleman perusteella sanoja varastoon ja käyttöön, ja kun sain alkeisoppikirjan kanssa avattua kielioppia itselleni, alkoi puheen tuottaminenkin sujua. Joskus bongailen tuttuja sanoja television tekstityksistä, ja silmät on pompata päästä - eihän sitä nyt noin voida kirjoittaa! Useimmiten hollanti kielenä on myös looginen, sanat muistuttavat joko englatia, saksaa tai ruotsia, mutta toisinaan olo on kuten kuvassa alla.


Ja väittävät suomea vaikeaksi.

perjantai 8. elokuuta 2014

Elämä on ihanaa

 Kasvimaalla tonkiminen on oikeastaan aika mukavaa -
päivän päätteeksi on varpaat ja sormet mullassa.

 Oman tiensä kulkija, muut kanat ovat keskenään muualla, 
tämä yksi kiertelee aivan eri paikassa yksin.

 Kaviolliset tulee toimeen loistavasti.
Sain meidän naapurin vihdoin vuolemaan noiden kaviot, 
nyt on pojilla töppöset kunnossa.

 Kymmenen pehmeää ja pörröistä koiranpentua
saa viimeisimmätkin murheet kaikkoamaan.

 Ruoka tulee läheltä, joko itse keräten tai naapureiden kantamana ovelle.
Innostuin tekemään tzatzikia ja hyvää oli!


Vaikka välillä tuskailenkin, kun meidän arki on päivästä toiseen sitä samaa, on tämä kuitenkin aika ihanaa elämää.

torstai 7. elokuuta 2014

Pentuvahtina

Meidän naapurissa asuu pariskunta, jotka kasvattavat maremmano-koiria. Tiistai-iltana he lähtivät kahden koiran kanssa matkaan kohti Helsinkiä ja Maailman voittaja koiranäyttelyä. Sunnuntaina heidät voi sieltä bongata, vinkkinä kaikille tapahtumaan suuntaaville!

Kotipihaan heitä jäi odottamaan yksi aikuinen koira sekä kymmenen rasavilliä pentua. Meitä pyydettiin huolehtimaan kotikoirista ja mielelläni suostuin pentuvahdiksi. Eläinlapset on aina mielettömän suloisia ja nämä pikkuiset maremmanot muistuttavat ulkonäöltään pieniä pörröisiä jääkarhuja.








Pentuaitauksessa liikkuminen vaatii pitkiä askeleita ja loistavaa tasapainoa, kun yrittää harppoa jalkoihin liimautuneen pentukasan seassa. Suloisilla pikkuveijareilla on myös neulanterävät hampaat, joita on kiva kokeille niin sisarusten korviin, kuin lähelle suostuvan ihmisen käsiin, jalkoihin tai vaatteisiin. Löysin pentueesta jo oman suosikkini, jonka olisin valmis ottamaan itselleni hetinyt, näistä kuitenkin kasvaa sen verran isoja veijareita, että järki sanoo että ei meille tähän taloon isoa valkoista paimenkoiraa tule.

lauantai 2. elokuuta 2014

Aamu kasvimaalla

Hollantilaisen pomo kyseli eilen josko haluaisin kasvimaalle tänä aamuna. Kurkut ja tomaatit odottivat keräämistä. Minulla ei ollut aavistustakaan kuinka kauan työhön menisi aikaan, joten varman päälle olin liikkeellä aikaisin. Lyhyiksi jääneiden yöunien jälkeen puhelimen herätyskellon laulaessa lauantaiaamulla kahvikaan ei herätä idea ei tuntunut ihan niin kivalle, mutta iso kuppi teetä ja ikkunan eteen levittyvä auringonnousu piristi.

 Kuuden jälkeen aurinko sarastaa, naapurikaan ei ollut vielä
käynnistänyt traktoriaan.



 Kurkkuja oli yllättävän inhottava poimia,
sen verran piikikkäitä ne ovat.

 Noita pieniä datterini-tomaatteja olisin voinut syödä kilokaupalla,
niin hyviä ne ovat. Ensi vuonna laitetaan näitä omaan maahan.

Tuleva julkkis.

Kotiin palatessa yläkerran ikkunassa nökötti tuttu pää. Kesäaikaan ikkuna on lähes aina auki ja iso koira tykkää katsella ulos, etenkin, jos tiellä kulkee ihmisiä. Useamman kerran joku on pysähtynyt juttelemaan koiralle, etenkin sunnuntaisin kylän ravintoloissa lounastavat ihmiset, jotka käyvät ruuan päälle kävelyllä kylän läpi. Kerran olin toisessa päässä katua, kun joku jopa jäi ottamaan kuvia meidän hurtasta. Innolla odotan koska törmään instagramissa turistikuvaan meidän koirasta!

perjantai 1. elokuuta 2014

Maailma lautasella


Nyt on maailman makuja nautittu ja tarjoiltu italialaisille ilmeisen hyvällä menestyksellä. Kuutisenkymmentä henkeä kokoontui eilen pitkän pöydän ääreen, kun kylän ulkolaiset tarjoilivat maidensa herkkuja. Mainitsinkin aiemmin, että osakseni jäi jälkiruoka (saksalaisen kanssa puoliksi tosin) ja pohdinnan jälkeen päädyin tekemään pipari-suklaamoussekakun. Halusin jotain "vähän hienompaa", kun tapahtumasta alkoikin muodostua ihan oikea illallinen alku-, pää- ja jälkiruokineen. Piparit on kuitenkin melko eksoottisia italialaisille, ja suklaaseen yhdistettynä niistä tuli ihan turvallinen kombo. Italialaista kun ei ole helppo miellyttää.

Jokaisen maan ruokalaji oli omalla pöydällä kera ainesosien.



 Gulyas leves Unkarista.

 Kornerbrot Saksasta ja saratele Romaniasta.

 Ceviche de pescado y concha Ecuadorista.

 Rendang Hollannista.


Mukava ilta, kaikille kokeille sateli kehuja ja tänään facebookissa on jo esitetty toiveita juhlan järjestämiseksi ensi vuonne uudestaan.