perjantai 30. toukokuuta 2014

Turistipäivät

Viime päivät on vierähtäneet mukavasti suomalaisten seurassa. Ystäväni oli kiertämässä Eurooppaa ja pysähtyivät meille tiistaista perjantaiaamuun. On ihanaa vaihtelua saada ystäviä kylään. Hollantilaisen kanssa ei olla ehkä ihan parhaita turistioppaita, yleensä kierrätetään meidän vieraita paikoissa, joissa itse tykätään käydä. Niin kuin nytkin - toki vieraat olivat helppoja viihdytettäviä, toiveena oli ainoastaan viininmaistelua.

 Jokainen meillä touko- kesäkuun tai syyskuun aikana 
vieraileva pääsee joelle.

 Isommalle koiralle ei riittänyt edes viisi kivien heittäjää
- välillä piti vain tuijottaa jokeen ja itkeä, kun kivet ei lennä.



Myös ystäväni ratsastaa, joten Junnukin sai tutustua vieraisiin.

Syötiin hyvin, isommalla porukalla oli hyvä valita pizzeriassa giro pizza, jossa pöytään tarjoillaan erilaisia pizzoja ja jokainen saa palansa. Hollantilainen ystävämme piti meille pienen viininmaistelun ja kiltisti vastaili vieraiden kysymyksiin viininvalmistuksesta. Kävimme myös tutustumassa tuttavieni olutpanimoon ja kokeilemassa heidän erilaisia oluita. Viikonloppuna pidettyjen pormestarinvaalien kunniaksi vietettiin voittojuhlaa, johon hollantilaisen pomo kutsui suomalaiset vieraamme. Pormestarikin toivotti koko porukan tervetulleeksi meidän kylälle asumaan. 

maanantai 26. toukokuuta 2014

Melko tehokas maanantai

Oltiin tänään hollantilaisen kanssa reippaita. Meidän piti jo viime viikolla siirtää Junnun aitauksesta aitaa, että se saa palan uutta ruohoa. Tallinomistaja ihmetteli, miksi me ei oteta yhdeltä sivulta aitaa kokonaan pois, siellä kun on järvi takana. Tänään aamulla vihdoin päästiin aidan kimppuun. Eihän tuolla paljoa syötävää enää ole, mutta pian Junnu pääsee uudelle laitumelleen kesäksi.

Hollantilaisen kanssa kierrellään aina silmät auki ja joku aika sitten viinitarhoilla ahkeroidessa huomattiin, että siinä vieressähän on kivannäköinen läntti maata, jota kukaan ei käytä. Selvitettiin maanomistaja (tässä tapauksessa kolme omistajaa, täällä maa-alat on edelleen jaettu ihan käsittämättömän pieniin lohkoihin, esimerkiksi viinitarhalla saattaa olla joka rivi eri omistajan maalla) ja kysyttiin saadaanko laittaa hepo sinne. Lupa irtosi ja nyt odotellaan aitatolppia saapuviksi, jotta Junnu pääsee muuttamaan omaan kesäparatiisiinsa. Tänään jätettiin Junnu myös ensimmäistä kertaa yöksi ulos, saa nyt tutussa paikassa totulella olemaan yötäpäivää ulkona.

 Sinne se jäi, "äitin vauva", mutustamaan.

 Kurakoipi ilta-auringossa ihmettelee.

Tänne Junnu muuttaa - poniparatiisi!

Tänään oli myös meidän hollantilaisen ystävän 50-vuotissyntymäpäivä. Hän oli viikonlopun Hollannissa juhlimassa ja palautui Italian kotiinsa tänään. Käytiin aamusta koristelemassa taloa hieman ja vein jääkaappiin palan porkkanakakkua sankarille. 


Oli kuulema myös Hollannin asunnolta löytynyt banderolli ja ilmapalloja, kertomatta jäi oliko sielläkin työnnetty ilmapalloja jääkaappiin asti...

Huomenna palataan hetkeksi arkiseen aherrukseen viinitarhoille, huomenna me saadaan myös vieraita Suomesta kun Eurooppaa kiertämässä oleva ystäväni pysähtyy pariksi päivää meille.

lauantai 24. toukokuuta 2014

Poliittista sotaa

Meidän pikkuisella kylällä on parin viime viikon ajan vallinnut suuren taistelun ilmapiiri. Sunnuntaina suuri päivä koittaa, kun äänestetään uusi pormestari ja kunnanvaltuusto. 300 asukkaan kylässä on yleensä vain yksi ehdokas pormestariksi, se tuttu jo edelliseltä kaudelta, sekä muutama halukas kunnanvaltuustoon. Tänä vuonna ehdolle asettuikin myös toinen pormestarihalukas sekä ryhmä uusia innokkaita valtuutettuja. Nykyinen pormestari on hoitanut tehtävänsä ihan kunnialla ja on yleisesti pidetty mies. Muutamalla henkilöllä tietenkin löytyy jotain valitettavaa herran toiminnasta, ja yllättäen näiden nurisijoiden nimet löytyvätkin vaalien kakkoslistalta. Ei kuitenkaan vaadi järjettömän suurta ihmistuntemusta, jotta uskaltaa sanoa, että kolmensadan asukkaan, joiden suurin ikäryhmä on yli 60-vuotiaat, ei välttämättä löydy ihan hetkessä kannatusta suurille muutoksille.

Kaksi listaa ehdokkaita on tuonut hieman säpinää vaalikampanjointiin. Nykyisen pormestarin ykköslistalaiset nukkuivat pitkään, kakkoslistan jo kiertässä vaaliohjelmansa kanssa ovelta ovelle. Muutama viikko sitten ykköslistakin heräsi, teki oman vaaliohjelmansa ja kiinnitti mainoksensa kakkoslistan mainosten rinnalle. Kummasti tuuli alkoi repiä vaalimainoksia irti, vuoroin kummankin listan mainos oli lennähtänyt pois. Kakkoslista järjesti aperitiivo-tilaisuuden, jossa sai viinin ja suolaisen pikkupurtavan kanssa tavata ehdokkaita. Heti perään ykköslista järjesti kokonaisen kiertueen vaalipuheineen ja viineineen. Molempien vaalilupauksista löytyy samansuuntaisia ajatuksia, mutta kakkoslista kokee olevansa uusi ja innovatiivinen.

Vaikka suurin osa kyläläisistä on vanhempaa polvea, on vaalitaisto päässyt leviämään sosiaaliseen mediaan saakka. Facebookista löytyy molemmille omat ryhmänsä, joita on ollut mielenkiintoista seurata, vaikka en itse äänestäkään. Hollantilaisen pomo sattuu olemaan ykköslistalla ehdokkaana valtuustoon, ja on tehnyt tästä taistelusta suorastaan koukuttavan! Jo ennen vaaleja muutavat kylällä nimittivät hollantilaisen pomoa nimellä Schizzo, mutta tästä tehtiinkiin vaalien sankarinimi! Nykyinen pormstari on nyt super-Valter, koko listalla on oma supersankarinimensä ja kakkoslistalta löytyy punahilkka ja iso paha susi. Päivittäin facebookista on saatu lukea Schizzon tarinoita kylän muurien puolustamisesta.

Tunnen jokaisen listoilla ehdolla olevan vähintään kasvoilta, ja pidän kaikista näistä ihmisistä. Vaalitaisto on kuitenkin tuonut esiin uusia puolia, etenkin kakkoslistan ehdokkaiden sodankäynti ei ole koko aikaa pysynyt puhtaana - viimeisimmässä ovelta ovelle jaetussa vaalimainoksessaan he kritisoivat toisen listan vaaliohjelmaa kohta kohdalta. Meillä on kuitenkin pieni kylä, jossa kaikkien tulisi puhaltaa vähintään sinnepäin samaan suuntaan, jotta asioita tapahtuisi. Listoilta valittujen tulee työskennellä seuraavan neljän vuoden ajan yhdessä, selän takana puhuminen ei auta ketään, kun tässä kylässä kaikki tietävät mitä, missä ja milloin tapahtuu. Vaikka en itse äänestä, eikä vaalikampanjointi minuun juurikaan vaikuta, olen iloinen, että ykköslista on ihan julkisesti tuonut esiin, että loppupeleissä ei ole juurikaan väliä, ketä valtuustoon valitaan, tämän kokoisessa kylässä tarvitaan kaikkien panosta. Aivan turhaa kääntyä nyt toisia vastaan, kun ensi viikolla on pakko alkaa yhteistyöhön.

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Vuosien varrella

Viihdytän itseäni toisinaan tylsien hetkien koittaessa (kuten sunnuntaina, kun pitäisi siivota...) katselemalla koneelta vanhoja kuvia vuosien varrelta. On hauska palata menneisiin, muistella missä tilanteessa kuva on otettu, kenen kanssa ja millä mielellä. Ja tietysti on nolostuttavan hauska katsoa, miten on itse muuttunut vuosien varrella... Hetken mietin, viitsinkö tätä jakaa teidän kanssanne, blogissa kun ei juurikaan ole näkynyt kuvia minusta, mutta miksi ei? Tervetuloa aikamatkalla!

 Vajaa 30 vuotta sitten, enempää lapsuuskuvia ei koneelta löydy.

 Tuore ylioppilas äidin rutistuksessa.

 2007 työssäoppimassa Virossa. Aivan järkyttävä pullaposkipossu, 
jota nuo hiukset vielä oikein korostaa.

 2007/2008 aloin värjäämään hiuksiani ahkerasti, alkuun tuollaisella
kuparinruskeilla sävyillä.

 Punaiset ja punamustat hiukset tulivat myös hyvin tutuiksi. Sopii loistavasti
kalmankalpeaan suomalaisihoon.

 Italiaan muuttaessa oma hiusväri sai kasvaa. Vielä keväällä 2011 latvoissa 
oli aavistus punaisesta.

 Syksy 2012, iloisena koirien (ja hollantilaisen)
kanssa metsäkävelyllä.

 Kevät 2013 Genovassa, 
kummisetä uskotteli että nuo pinkit olennot ampuvat minut.

 Talvi 2013, omistajat muistuttavat lemmikkejään.
Takana sappileikkaus ja sairaaladieetin avulla karistettuja kiloja.

Huhtikuu 2014.

 Sukulaiset ja ystävät aina toisinaan kyselevät, olenko onnellinen täällä ja nyt. Luonnollisesti vastaan aina olevani onnellinen, eikä se mikään valhe ole. Nyt kuitenkin, käydessäni läpi kuvia itsestäni, näin parin viime vuoden ajalla kuvissa nuoren naisen, jonka silmistä näkyy onnellisuus. Enää hymy ei ole vain kuvaan annettu ilme, nyt se on aitoa, sisältä kumpuavaa onnea.

lauantai 17. toukokuuta 2014

Vihreää

Taas yksi viikko viinitarhalla takana. Tällä viikolla ohjelmassa on ollut uusien, kasvavien viininoksien sitominen lankoihin, että kasvavat oikeaan suuntaan eivätkä kaatuile tuulessa. Ihan mukavaa hommaa, mutta kuuden tunnin mekaaninen toisto on vähän uuvuttavaa.

 Naps, naps, tällä oksat kiinnitetään. Vaihdoin eilen koneeseen uutta nauhaa kone fiksusti kainalossa, jäi käsivarresta palanen ihoa tuonne saranan väliin ja otti muuten kipeää.

 Reilu nelisen kuukautta ja näistä tulee viiniä.

Tehotiimi etenee vauhdilla.

Ensi viikolla toivon mukaan saadaan viimeiset rivit käytyä läpi päivässä, sen jälkeen voidaan hengähtää viikon verran, kunnes viini on kasvanut seuraavaan lankariviin ulottuvaksi. Toistoa, toistoa. Miten yksinkertaista onkaan astua Alkoon, valita hyllystä miellyttävä pullo ja nauttia viinistä. En itsekään miettinyt koskaan, miten paljon työtä yhteen viinipulloon oikeastaan mahtuukaan, todellisuus alkaa pikkuhiljaa kirkastumaan. 
Mukavahan tuolla viinitarhalla nyt on touhuilla: sää on täydellinen. Aamuisin on vielä sopivan viileää, ja kun lounastauon venyttää kahteen tuntiin, saa kuumimman hetken viettää sisällä. Iltapäivällä aurinko kyllä porottaa jo polttavasti, mutta töitä jaksaa vielä tehdä. Kun pukee joka päivälle hieman erimallisen paidan, saa kivan raidoitetun rusketuksen aikaan. Tai jos unohtaa levittää aurinkorasvan kunnolla, osa hartioista palaa...

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Raskas työ, kevyet huvit

Viikko on vierähtänyt viinitarhoilla. Maanantaina käytiin kevyesti ystävän viinitarhalla siivoilemassa viimeisiä vanhoja rautalankoja ja tolppia pois. Tiistaina päästiin hollantilaisen työpaikan viinitarhojen kimppuun. Viineistä karsitaan ylimääräiset oksat pois, jokainen kasvi siis käydään erikseen läpi. Tiistaina vielä kyykkäsin suunnilleen joka kasvin kohdalla ja seitsemän tunnin kyykkyyn-ylös-askel -treeni kostautui: loppuviikon käveleminen on tehnyt miltei kipeää. Toisaalta, pelkällä kumartelulla saa selkänsä kipeäksi, joku välimuoto pitäisi keksiä. Hollantilaisen pomo oli kerännyt neljän hengen squadran viiniensä kimppuun ja viimeiset pensaat saatiin karsittua torstaina. Joukkueen vanhin jäsen on lähempänä kahdeksaakymmentä, mutta silti nopein kaikista.





Viinitarhalla törmää kaikenlaisiin ötököihin. Jokaisesta kasvista löytää vähintään yhden hämähäkin ja itse löysin kolme ampiaispesän alkua. Leppäkertut, toukat ja kaikenlaiset lentävät olennot tulevat tutuiksi. Ei sovellu siis ötökkäkammoisille tuo työ.

Omista ötököistä Juniori on saanut tällä viikolla siedätyshoitoa hyönteiskarkoitteen suihkuttamiseen. Aiemmin keväällä kokeilin pari kertaa suihkuttaa hevosta, mutta vaarallistahan se sen mielestä oli. Maanantaina aloitettiin ihan oikeasti karkoitteen käyttö: suihkuttelin vain, kun poni seisoi paikoillaan ja samalla hollantilainen syötti sokeria. Kahdessa päivässä se tajusi jutun idean, ja nyt mulla on suihkuttelun ajan kiltisti paikoillaan seisova poni.


Lauantaina käytiin tallilla, jolta Seniori meille muutti, tapaamassa tuttuja. Ystävä oli käynyt Suomessa ja sain irtokarkkeja ja ruisjauhoja. Mikään ei ole niin hyvää, kuin irtokarkit, ihan sama mitä siellä pussissa on, ne kaikki oikeasti maistuvat jollekin! Ruisleipää tuskin tarvitsee edes selittää, laitoin taikinan hetki sitten aluilleen ja illalla meillä tuoksuu tuore ruisleipä.


Lauantai-ilta vierähti sohvalla irttareita makustellen ja neule seurana. Salattuja elämiä katsellessa valmistelin omaa pala productionsiani: huopasesta on tulossa palatossut. Saa nähdä huopuuko nuo hollantilaisen vai minun jalkaani sopiviksi.

Koko viikko on ollut jotenkin niin täynnä, ettei blogille ole jaksanut antaa edes pientä ajatusta. Ensi viikon pitäisi olla hieman kevyempi, jos saisin taas uutta intoa kirjoittamiseen

maanantai 5. toukokuuta 2014

Kielillä puhumisen taito

 Tuossa aiemmassa haastepostauksessa tulikin jo hieman esille meidän perheen kielellistä toimintaa. Kahdestaan meillä on käytössä englanti-italia sekoitus, yhdessä lauseessa saattaa hyvinkin olla vaikka joka toinen sana italiaksi, joka toinen englanniksi. Itse yleensä käytän kieltä, jonka sana ensimmäisenä tulee mieleen. On toki joitakin sanoja, joita en tiedä jommallakummalla kielellä, mutta myös sanoja, jotka on vakiintuneet toiselle kielelle - esimerkiksi hevosen varusteet luetellaan aina italiaksi.

Jokin aika sitten pyörähdin hollantilaisen työpaikalla ja hollantilaisen pomo totesi, että te olette se perhe, jossa ei puhuta kenenkään kieltä. Totta joka sana, mutta onko siitä haittaa? Usein kuulee sanottavan, että ainoastaan äidinkielellään pystyy ilmaisemaan itseään kyllin hyvin tuodakseen kaikki tunteet tai tuntemukset esille. En usko tuohon väitteeseen tippaakaan. Osaan riidellä ja rakastaa sujuvasti englanniksi, kiroaminen hoituu nykyisin luonnostaan italiaksi tai hollanniksi. Anteeksi äiti, minä kiroilen. Ainoastaan, kun satutan itseni johonkin, on ensireaktio suomalaisittain ai v*ttu.

Usein meiltä kysytään, mitä kieltä me puhutaan keskenämme. Meillä on ihan oma kielemme, siihen kuuluu sanoja jokaisesta kielestä. Kysyjiä on myös mukava hämmentää, kun kertoo, että hollantilaiselta taittuu myös friisi, saksa ja ranska ja suomalaiselta ruotsi ja saksakin hieman. Huvittavin kielikysymys sattui vastaan, kun olin suomalaisen ystävän kanssa pyörähtämässä italialaisen ystävämme luona. Hän nimittäin kysyi aivan vakavissaan, mitä kieltä puhumme keskenämme. Jestas, en minäkään kysele italialaisilta puhuvatko he italiaa ystävilleen.

torstai 1. toukokuuta 2014

Haastetta kerrakseen

Huhtikuun loppu täyttyi haasteista, nyt on vuorossa Pariisista saapunut Ooniksen haaste. Tähän haasteeseen olenkin jo ainakin kerran vastannut, mutta yritetään keksiä jotain uutta. Kyseessä on siis haaste, jossa haastettu kertoo 11 asiaa itsestään, vastaa haastajan esittämiin kysymyksiin ja haastaa edelleen 11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa. Luistan taas hieman säännöistä ja skippaan uusien blogien haastamisen, jo eilinen viiden blogin haastaminen tuotti vaikeuksia.

11 asiaa minusta
1. Puhun hollantilaisen kanssa sekakieltä, enkä välttämättä aina tiedosta, mitä kieltä on käytetty. Suomessa vieraillessamme eräässä baarissa tuntematon nainen kysyi minulta mitä kieltä puhuimme. Yritin väittää että englantia, mutta ei kelvannut.
2. Puhun ainoastaan pikkukoiralle suomea. Toki isommallekin joku sana joskus livahtaa suomeksi, mutta pienen kanssa juttelen pitkäänkin suomeksi. Ison kanssa jutellaan sitten italiaksi tai englanniksi, muutamalla hollannin sanalla höystettynä.
3. Olen perinyt isän puolelta taaksepäin lukkiutuvat polvet. Mursin jalkani kymmenisen vuotta sitten ja fysioterapeuttini yritti korjata tuota virhettä, mutta linkussa ovat ja pysyvät.
4. "Salainen" haaveeni olisi tuoda lauma suomenhevosia Italiaan ja järjestää ratsastusvaelluksia turisteille.
5. Olen koirille äiti ja hollantilainen on isä. Koirat ovat sisaruksia ja Juniori on niiden velipuoli.
6. Haluaisin kovasti kukkia ja kasveja, mutta onnistun tappamaan ne kaikki. Tällä hetkellä auton peräkontissa odottaa ruukkubasilika, jonka istutan tallille. Luultavasti se kuolee viikon sisällä - jos ei, joku vuohi syö sen pian.
7. Ratsastassa laulan hevoselle, suomeksi. Jos Junnu näkee jotain uutta ja ihmeellistä, selitän sille kuitenkin italiaksi mistä on kyse.
8. Asun viinimaassa, mutta juon viiniä noin kerran kuukaudessa.
9. Inhosin pitkään pisamiani. Olin alle kymmenvuotias, kun joku erehtyi sanomaan että sullahan on teerenpaskaa naamassa. Jokunen vuosi sitten opin taas tykkäämään niistä, mutta nyt pisamia tulee niin paljon, että voin sanoa niitä olevan kasvoissani viisi: otsassa, leuassa, nenässä ja molemmissa poskissa.
10. Olen oikeinkirjoitusnatsi. Inhoan tyhmiä kirjoitusvirheitä kuten lukia, aijon, sydämmeen sekä yhdyssanavirheitä. Tästä huolimatta en koskaan jaksa oikolukea omia tekstejäni.
11. En haluaisi käyttää teollisesti valmistettuja lääkkeitä. Viime kesästä saakka atooppinen ihottumani on taas vaivannut ja olen pakosta käyttänyt kortisonivoidetta. Haluaisin kokeille aloe vera -juomaa, jos se auttaisi ihoa pysymään kunnossa.

Pienen pariisilaiskeittiön kysymykset
1. Suosikki juustosi?
Oh, näitä on paljon. Rakastan juustoja. Erilaiset vuohenjuustot ovat ehkä parhaimpia. Meidän tallin omistajat tekevät itse vuohenjuustoa, joka on hyvää, samoin kauppa-autolta löytyy usein pienten meijereiden herkkujuustoja.
2. Mistä keittiövälineestäsi et voisi luopua?
Meidän keittiö on jo niin karsittu, ettei sieltä juuri mitään löydy. Kunnolliset, terävät veitset ovat kuitenkin osoittautuneet korvaamattomiksi.
3. Kuu vai aurinko?
Aurinko, ehdottomasti. Toki täysikuussa on oma lumonsa, mutta siltikin aurinko, sitä näkee useammin.
4. Oletko taikauskoinen?
Jollain tapaa kyllä. Minusta on myös hauska verrata eri kulttuurien uskomuksia. Hollantilainen ei ollut kuullutkaan, että mustan kissan juostessa tien yli tulee sylkeä vasemman olan yli kolmesti. Myös aterimien pudottamisella on eri merkityksensä ja italialaisille perjantai 13. päivä ei ole mitään.
5. Kummalta puolelta voitelet näkkärin; sileältä vai kuoppaiselta?
Ehdottomasti sileältä. Kuka nyt haluaisi kuopat voita täyteen? Tosin en käytä voita, mutta täytteet laitan silti sileälle puolelle.
6. Lähtisitkö mielummin ranta- vai kaupunkilomalle?
Rannalle, mitä autiompi, sen parempi. Olen jo sen verran mökkihöperöitynyt tässä kyläpahasessa, että kaupunkien ihmisvilinä aiheuttaa ahdistusta.
7. Onko jääkaappisi useimmin täynnä vai tyhjänä?
Eilisen kauppareissun jälkeen se on täynnä. Pyrin siihen, että jääkaapista/kotoa löytyy aina prustarpeita johonkin hätävararuokaan.
8. Viimeksi lukemasi kirja?
Tämä oli vaikea, piti miettiä koska edes olen viimeksi lukenut kirjaa. Äiti lähetti minulle selviytymispakkauksen ennen leikkausta, joten joulukuussa luin sairaalassa Leena Lehtolaisen Paholaisen pennut.
9. Lempi jälkiruokasi?
Vaikea valinta. Meillä harvoin on varsinaista jälkiruokaa, joku hedelmä tai palanen suklaata toimii hyvin. Ravintolassa päädyn usein tuttuun ja turvalliseen tiramisuun.
10. Pienin murheesi?
Mihin tylppäkärkkiset neulat katoavat? Olen hukannut ainakin kaksi.
11. Oliko tämä haaste mieluinen?
Vaikka haaste olikin jo tuttu, on se kuitenkin aina erilainen uusien kysymysten ansiosta. Joten kyllä, mukava näitä on tehdä - eikä tarvitse aina miettiä mitähän sinne blogiin nyt kirjoittaisi...