perjantai 28. helmikuuta 2014

Onnellinen poni = onnellinen omistaja

Olin aika huolissani Juniorista, kun Seniori siirtyi taivaslaitumelle. Junnuhan ei yhtään osannut olla yksin, heti kun Seniori lähti tallista, alkoi huuto ja paniikki, joka loppui vasta Seniorin palattua. Yksin jäätyään Junnu tuttuun tapaan aloitti paniikkihuuto-repertuaarinsa: opinpa samalla, että se mahtuu heittämään kolme pukkia karsinassaan ennen seinän vastaantuloa. Ensimmäisenä yksinäisenä iltana Junnu oli jo rauhoittunut huomattavasti ja seuraavana aamuna ruoka ja vesikin maittoi jo tuttuun tapaan.


Ollaan tällä viikolla vietetty Junnun luona paljon aikaa. Ihan vain ihmetelty miten maailma makaa. Tuntuu, että tyyppi vain rauhoittuu rauhoittumistaan. Ulos mennessä pitää vähän huudella toisessa tallissa asuville hevosille, mutta muuten Junnu jaksaa myös keskittyä työntekoon. Eilen nähtiin ensimmäistä kertaa aasi, se oli järkytys pienelle hevoselle. Raukka jähmettyi paikoilleen kuuntelemaan aasin törinää, eikä suostunut enää kulkemaan ohi.


Junnun tallihan on vanha navetta, josta puolikas on meidän käytössä. Toisella puolella asustaa pari vasikkaa, jotka tulivat tänään syömään Junnun heiniä - välissä kun on vain iso ikkuna-aukko heinähäkkeineen. Eipä tuo Junnua haitannut, sulassa sovussa söivät nenät vastakkain.

Niin, puskaradio toimi taas kerran valoa nopeammin ja meille tarjottiin jo uutta hevosta. Nyt pitäisi löytää omistajalle sopiva aika, että päästäisiin tutustumaan. Saisi Junnukin heppakaverin samaan talliin.

tiistai 25. helmikuuta 2014

Kevään merkit

Kun talvesta on nyt tullut ylipitkäksi venynyt sateinen syksy, eivät keväänkään merkit ole niin helposti havaittavissa. Esikoitahan meillä on puhjennut metsiin jo vuodenvaihteesta alkaen, ne kun on yleensä se ensimmäinen merkki. Yksi varma merkki kevääntulosta on kuitenkin viinitarhojen rivien väleissä pilkistelevät ihmiset sekä rivin ensimmäisiin tolppiin ripustetut takit, kun aurinko jo lämmittää. Hollantilainen ystävämme vuokrasi itselleen vanhan ja villiintyneen viinitarhan, ja lupauduimme auttamaan töissä. Tänään pääsin pikkukoiran kanssa tositoimiin. Koko viinitarhan puiset tolpat on käytävä läpi, suurin osa on jo lahoamispisteessä ja osittain kaatuneina. Tolpat irrotetaan rivistä ja kannetaan rivin alkuun odottamaan traktorikyytiä. Hollantilainen oli työpaikkansa viinitarhalla ja minä sain jäädä pikkukoiran kanssa puuhailemaan ihan rauhassa. Heti alkuun oli jätettävä toppaliivi sinne ensimmäisen rivin ensimmäiseen tolppaan killumaan, kuumahan siellä tuli! Toisen rivin kohdalla lähti kaulahuivikin. Pikkukoira kierteli innoissaan uusien hajujen perässä ja ahkerana apulaisena kävi välillä repimässä kuivia viininoksia uusiin paikkoihin.

 Tekemistä riittää.

Parhain apuri.

 Hollantilainen väitti, että viinitarhoilla kasvaa keltaisia villitulppaaneja.
Piti kysyä, että näitäkö? Ei kuulema, kuvassa ei ole tulppaani.

Vanha ja vahva. Keväällä tuntuu aina uskomattomalta,
että näistä kuolleen näköisistä oksista kasvaa rehevä viini.
 

 Kotiin näkee aina.

 Kynsi lohkesi ja housut kurassa -
oikeaa tekemisen meininkiä!

Viereisellä viinitarhalla oli sattunut maanvyörymä.
Tuo pieni karvaturri tietysti kävi tutkimassa paikkoja
ja jäi miltei jumiin mahaa myöten pehmeään mutaan.

lauantai 22. helmikuuta 2014

Sateenkaaren taa

Tänä aamuna tallin ovelta pilkotti vain yksi pari korvia. Rakas seniori oli yön aikana kuollut. Illalla se vielä jäi nutustamaan heiniään, kun ovelta huikattiin hyvät yöt.

Ensitapaaminen huhtikuussa -13, 
ei varmaan epäselvää miksi yksi lempinimistä oli Mammutti.


Vaikka meidän yhteinen taival jäikin lyhyeksi, antoi tuo vanhus meille paljon. En koskaan unohda, kuinka se metsässä laukkasi kisaten koirien kanssa, lukemattomia uusien polkujen koluamista tai tuttua hörinää tallin oven auetessa. Me adoptoitiin seniori ja saatiin vastalahjaksi hevosen kokoinen paketti rakkautta.


"Minä katsoin sinua pitkään ja hellästi silittelin, ja mietin lieköhän ketkään silmin niin viisahin minulle katsetta luoneet, hellyyttä hellempää, tai ystävyyttä suoneet mi aina ymmärtää?"

 Viimeinen kuva. Kovasti on jo kuihtunut.

 Nyt seniori saa juosta laitumilla, josta ruoho ei lopu koskaan.

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Erilainen ale-löytö

Eikös jokaisen kunnollisen bloggaajan kuulu jakaa parhaat ale-löytönsä lukijoiden kanssa? Itse olen äärettömän huono tonkimaan alennusmyyntejä, ja todella harvoin löydän mitään. Viimeisin löytö taisi olla kumisaappaat, jotka on kyllä olleet tänä talvena käytössä aikalailla päivittäin.

Tänään ostosreissulla satuttiin hollantilaisen kanssa tekemään todellinen löytö. Jotain uskomattoman ihanaa, josta on toivottavasti iloa vielä pitkäksi aikaa!


Meidän Carrefour-marketissa oli nimittäin ystävänpäivän jäljiltä suklaat tarjouksessa. Lindtin herkullisia suklaapalloja ja ihania Peruginan Bacetteja, kaikki eurolla. Hollantilaisen piti vielä palata autosta hakemaan toinen satsi. Eipähän lopu ihan heti. Itse pystyn syömään maksimissaan kolme kerrallaan, ovat sen verran makeita. Karkkikulhokin näyttää taas iloisemmalta, onhan se jonkun sortin sisustuselementti sekin.


Suukkosten tavaramerkkinä tunnetaan pienet mietelauseet, jotka lämmittävätä vanhan Princess-teen aforismien keräilijää valtavasti. Pitää hollantilaiselle vaan kuoria namit, muuten tuo repisi kuoret mietteineen päivineen. Makoisaa keskiviikkoa teillekin!

tiistai 18. helmikuuta 2014

Pikkumustaa rakkautta

Hiljaa hyvä tulee, niinhän sitä sanotaan? Yhdessä touhuillessa rakastun joka päivä enemmän ja enemmän pikkumustaan hevoseen. Suurin ongelma Juniorin kanssa on nyt, ettei se kestä olla yksin. Jos Seniori lähtee tallista, Junnu itkee koko yksinolon ajan. Jos taas Junnun kanssa yrittää lähteä johonkin ilman Sennua, alkaa protestointi: se ei liiku, hyppii pystyyn ja tekee kaikkensa kääntyäkseen takaisin kotiin.

Eilen lähdettiin tallin pihasta kaikki samaa matkaa. Hollantilainen jäi Seniorin kanssa pellolle mussuttamaan heinää, ja minä Juniorin kanssa jatkoin matkaa. Jatkettiin joo, sellainen reilu 50 metriä, kunnes tuo tajusi, että Sennuhan ei seuraakaan perässä. Alkoi se tuttu "en mene, hypin, pyörin, en liiku" -show. Tässä vaiheessa hevosen käsittelykieli vaihtuu suomeksi, muutoin toimitaan italiaksi. Keuhkojen perältä karjaistu perkele sai Juniorin vakuuttumaan, että blondi taitaa olla tosissaan. Kerroin Junnulle myös ihan asiallisesti, että mua ei juurikaan sen mielipiteet reittivalinnoissa kiinnosta, ja sen on parempi tottua ajatukseen ulkoilusta ihan vain mun kanssa, sitä tullaan nimittäin tekemään jatkossa enemmän ja enemmän.

Tänään sama homma, käytiin jopa vähän pidemmällä. Pitihän sen kerran kokeilla, josko saisi kääntyä takaisin Sennun luokse, mutta ei taaskaan kiinnostanut. Loppuajan pikkumusta käyttäytyi asiallisesti, edes naapurin kirkuvat lapset tai jalkoihin juossut koira eivät aiheuttaneet suurempaa kohtausta. Mikä parasta - odotan aina tuon hevosen kanssa pahinta, joten joka päivä se yllättää positiivisesti. Kyllä meistä hyvä tiimi vielä tulee.


sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Lämpimät varpaat ja hyvä mieli

Eilen illalla juttelin taas pitkästä aikaa äidin kanssa Skypen kautta. Paikalla sattuivat olemaan myös kummivanhempani. Tämän jälkeen Skypetin vielä pitkän tovin rakkaan ystävän kanssa, aivan ihanaa oli avata siideri, ja vaikka välimatkaa onkin tuo kolmisentuhatta kilometriä, kippisteltiin yhdessä ja istuttiin iltaa - aivan kuin oltaisiin oltu samassa paikassa. Rakkaiden kanssa jutustelu sai hyvänmielen varastot täyttymään ja tälle päivää suunnittelinkin reipasta siivousurakkaa.

Ennen siivoamisen aloittamista halusin kuitenkin saada peppisukkani päätökseen. Toisesta uupui vielä kärki, ja molempien lankojen päättelyyn hurahti yllättävän paljon aikaa. Siivousinspiraatio ehti karata, mutta vilkaisu hetken jalassa olleiden uusien sukkien pohjiin riittää vakuutteluun: pakko kaivaa imuri esille. Mukavampi sitten istua iltaa sohvalla pizzaa mutustellen.



Hollantilaiselle sain tehtyä Lankahelvetin ohjeella varrelliset tossut Huopasesta. Henna blogissaan valitteli, että Huopaseen tarttuu koirankarvat, mutta eihän se haittaa. Päivän päätteeksi vain keräilee tossun pohjiin tarttuneet karvat, vähemmänhän niitä jää lattialle pyörimään. Minäkö yritän vältellä siivoamista?


perjantai 14. helmikuuta 2014

Ystiksen sukat

En juuri perusta ystävänpäivästä, inhoan sitä materialismia, mikä tähänkin päivään on ympätty. Minulla on hyviä ystäviä, joista välitän vuoden jokaisena päivänä. En tarvitse yhtä päivää vuodesta kertoakseni heille, että he ovat minulle tärkeitä. Toivon, että myös he tietävät tämän.

Ystävänpäivälle sattuu kummityttöni syntymäpäivä. Tänä vuonna tein tytölle sukat lahjaksi, ystävänpäivän fiiliksissä sukkiin päätyi tietysti sydämiä. Sydänkuvio löytyi googlettemalla, muuten sukka on ihan perussukan mallilla tehty. Tykästyin näihin itsekin valtavasti, joudun ehkä tekemään enemmänkin näitä.


Hollantilaisen vuodenvaihteessa alkanut loma loppuu tänään. Pääsen taas rauhassa vahtaamaan suomalaisia tv-ohjelmia. Some on taas täyttynyt Putous-hehkutuksella, ja tuntuu, että olen auttamattomasti pudonnut kyydistä. Pakko kai taas yksi jakso sitä katsoa, että tietää mistä puhutaan, vaikka ohjelma itsessään ei juurikaan kiinnosta.

torstai 13. helmikuuta 2014

Kotiutunut Italiaan

Jokunen aika sitten törmäsin intternetissä 50 kohdan listaan, mistä tietää että on kotiutunut Roomaan. Useat kohdista kuulostivat kovin tutuilta, kaupunginosiin ja selkeästi kaupunkiasumiseen liittyviä kohtia lukuunottamatta tunnustan kotiutuneeni Italiaan.Katsotaanpa:
  • Liikenteen sekaan käveleminen on aivan normaalia, kyllä ne autot väistävät. Autoillessa taas ärsyttää, kun kauempana suojatietä hidastaa antaakseen tietä jalankulkijalle, joka sitten odottaa, kunnes on jo kiihdyttämässä suojatien ja hyppää suoraan auton eteen.
  • Yksinkertaiset asiat vievät aikaa. Meidän oman postin työntekijä on aivan paras esimerkki: jos häntä ei tänään työnteko huvita, ei asia onnistu postissa. Kerran yritin lähettää pakettia Suomeen, ajoi minut toiseen postiin kun ei hänen toimistostaan onnistu. Viimeksi paketin lähettäminen vei päivän: ensin jonoteltiin omalle postille, mutta koko aukioloajan siellä oli joku asioimassa (kiistelemässä työntekijän kanssa, voiko asian hoitaa). Päädyttiin toiseen postiin, josta kehottivat hakemaan paketille laatikon sijaan ison kuoren, jota ei tietenkään saanut postista...
  • Paikalliseni on pizzeria, ja baari, jossa käyn, on itseasiassa kahvila. Molemmissa meidät tunnetaan nimeltä ja tietävät, mitä tilataan. Kahvi tarkoittaa espressoa, ja nautitaan seisten tiskillä.
  • Avaimet ja lukot ovat jostain toisesta todellisuudesta. En luultavasti osaa enää käyttää normaalia Abloy-lukkoa. Meillä maalla ovet eivät ole koskaan lukittuna, meiltä esimerkiksi puuttuu puolet ulko-oven kahvasta. Naapurikin tietää, mistä auton avaimet löytyvät, ja voi siirtää autoa tarvittaessa.
  • Bella ja cara (kaunis, rakas), tarkoittavat, ettei henkilö tiedä nimeäsi. Tai tutumpien kesken tietää, mutta ei juuri sillä hetkellä muista. Ystävien kesken olet kuitenkin aina cara.
  • Puhelu ei lopu ilman ciao... ciao, ciao, ciaociaociao, bacione-litaniaa. Myös tekstiviestiin on mahduttava alkuun  ja loppuun vähintään baci.
  • Puhut käsilläsi sujuvasti. Käsillä puhumisen lyhyt oppimäärä löytyy täältä. Suomessa vieraillessani joudun hillitsemään itseäni, etten huitoisi aivan hulluna suomalaiseen mittapuuhun verrattuna.
  • Ruokalistalta löytyy sisäelimiä, myös muita kuin maksaa tai sydäntä. Ankan aivot ovat kuulema paras osa ankkaa. Trippa saa minulta kuitenkin aina kieltävän vastauksen. Paikallisen englanniksi käännetty ruokalista lähinnä naurattaa.
  • Poskipusuilla tervehtiminen on normaalia. Koskettaminen on normaalia. Nykyisin säpsähdän vain sisäisesti, kun joku (suomalaisittain käytännössä tuntematon) rennosti heittää käden olkapäälle.
  • Sateella ei voi tehdä mitään. Ei töitä, ei liikkua ulkona, ei todellakaan mitään. Jos sataa, on ihan okei perua kaikki sovitut menot.

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Paluu normaaliin

Eilen illalla alkoi hanoista saada hiljalleen vettä, ja tänään ollaan palattu normaaliin arkeen. Naapurikylästä evakuoidut neljä perhettä ovat edelleen evakossa ja maanvyörymä, joka paljastui suurimmaksi täällä nähdyksi, jatkaa liikkumistaan.


Vaikka kolme päivää ilman vettä ei ole mitenkään tappavan pitkä aika, kyllä tuo normaalia arkea hankaloitti. Etenkin, kun tallilla tulee möyrättyä kahdesti päivässä, käsien pesemistä arvostaa paljon. Vessassakin on mukavampi käydä, kun ei tarvitse miettiä onkohan sankossa vettä huuhtelemiseen. Astioitakaan meillä ei ole loputtomasti, nekin on kiva saada puhtaaksi. Tavoistani poiketen aloitin tämän päivän pitkällä, kuumalla suihkulla. Mökkioloissa en juoksevan veden puutteesta valita, kun mökillä se kuuluu asiaan, mutta kun yllättäen jää ilman juoksevaa vettä, käy sormi lähellä suuta. Onneksi vedenjakelu saatiin näinkin pian kuntoon, toivotaan vielä, että sää jatkuisi aurinkoisena ja maanvyörymä pysähtyisi.

Näihin maisemiin.

tiistai 11. helmikuuta 2014

Juniorin kuulumisia

Vaikka vuoden lopulla kovasti uhosin, että Juniori saa lähteä meiltä (tässä postauksessa), siellä se vain heiniään mussuttaa edelleen. Hollantilainen halusi antaa elukalle vielä mahdollisuuden, kiva pikkuheppahan se pohjimmiltaan on. Juteltiin sen myyjän, sekä toisen lähistön hevosmiehen kanssa, että voitaisiin laittaa Juniori uudelleen koulutettavaksi. Aikaa kului ja kului, toisinaan kahvilla törmättiin tähän tuttuun hevosmieheen, joka lupasi aina soittaa myöhemmin samana päivänä kertoakseen mitä Juniorin kanssa tehdään. Italialaiseen tapaan mitään ei tapahtunut ja suomalaisen pinna alkoi kiristyä. Pirun elukka seisoo tallissa syömässä, eikä sillä ole mitään käyttöä! Eräänä päivänä pysähdyttiin kylillä pieneen hevostarvikekauppaan, jonka on hiljattain avannut ihastuttava nuori nainen. Kerrottiin huolemme ja saatiin toisen nuoren naisen puhelinnumero. Tämä nainen kävi viime viikolla tapaamassa Junioria, ja laittoi hevosen töihin. Ensimmäistä kertaa pääsin itse näkemään kunnolla, miten tuo eläin liikkuu ja kaunishan se on. Jo tästä oli paljon apua - näin itse, että Juniori osaa kyllä käyttäytyä ja päähäni jumiutuneet pelkomöröt joutuivat väistymään. Toinen suuri apu on ollut vihdoin hankittu pitkä juoksutusraippa: ei sitä tarvitse käyttää, mutta raipan kanssa tiedän, että hevosen singotessa päälle on minulla jotain kättä pidempää vastaan. Aina kun noiden hevosten kanssa ei ihan pelkästään kuiskailemalla pärjää.

Nyt olen itse juoksuttanut Junioria tallin pihalla ja jälleen sattuman kauppa osui meidän kohdalle. Tallille, jossa meidän hevoset majailee, on hiljattain saapunut bulgarialainen nuorimies, joka on suunnilleen syntynyt satulaan. Hän sitten lupautui myöskin ratsastamaan Juniorilla meidän niin halutessamme. Tänään juoksutin Junioria pihassa ja olin aikeissa kavuta itse selkään, kun bulgarialainen sattui paikalle. Vieras kuski selkään ja Juniori lähti tallin pihasta pelloille. Yrittihän se hypellä ja kääntyä kotiin, kävivät kerran pienen ojankin pohjassa, mutta kun kyydissä ollut kuski ei tästä välittänyt, joutui Juniorikin antamaan hieman periksi. Itse pellon reunalta katselin tyytyväisenä: kyllä siitä vielä hyvä tulee. Kaikki möröt on nyt selätetty, tiedän että pystyn paljon tekemään itsekin Juniorin kanssa ja ympärillä on nyt myös auttavia, taitavampia käsiä. Eikä meillä ole kiire, tehdään ja edetään rauhassa, ihan meidän omaan tahtiin.



sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Niin paljon vettä, että ollaan ilman

Tänään iltapäivällä tallille lähtiessä kotona vettä tuli heikolla paineella. Tuttu juttu, jossain kohtaa vedet poikki ja pian ollaan ilman kokonaan. Täytettiin koirien vesikupit ja jemmattiin kannullinen vettä jääkaappiin - kaiken varalta, vaikka yleensä meille on saatu vedet takaisin muutamien tuntien sisällä.

Tallilta kotiin tullessa naapuri oli omalla ovellaan kahden vesipussin kanssa ja mainitsi että vedet on poikki. Sanottiin, että näinhän me arveltiin, kun lähtiessä siltä näytti. Hetken päästä eräs ystävä koputteli ovelle ja kertoi, että kunnantalolla jaettiin vettä. Juuri kun hollantilaisen kanssa ehdittiin vitsailla, että Suomessa tai Hollannissa vastaavan tilanteen sattuessa tiedotus toimii ja vedenjakelu järjestetään nopeastikin. Hälytyskellot soi, kun Italiassa vedenjakelu oli näin nopeasti pystyssä.

Kunnantalon pihaan oli tuotu kolme isoa muovilaatikkoa täynnä vesipusseja. Pusseja varattu 2/henkilö, mutta eihän siellä kukaan ollut vahtimassa. Pormestari sattui vastaan, ja kertoi että naapurikylässä on sattunut maanvyörymä, joitakin ihmisiä on jouduttu evakuoimaan ja vedet on poikki reilun viiden kilometrin säteellä joka kylästä seuraavan yhden-kahden päivän ajan. Naapurikylä on kuulema paese al rischio, eli alttiina riskille.


Onneksi me on juuri ostettu hevosille 80 litran vesisäkki, saadaan sillä haettua nille juotavaa ja tarvittaessa kuskataan kotiinkin. Ollaan onnekkaita myös, että vaikka asutaan korkealla, ei meidän lähellä ole isoja mäkiä, jotka romahtaisi päälle. Sovittaisiinko nyt, että tämä vesisade riittäisi?

torstai 6. helmikuuta 2014

Mun, sun, noiden

Meidän keittiössä on tänään riehunut kolmen kulttuurin myrsky. On mun lemppareita, on sun suosikkia ja vähän jotain hyvää noilta.

Aamupalaksi nautin kaurapuuroa - hyvin suomalaista, mutta hiutaleet tulivat taas Hollannista. Hollannista saapui ystävän mukana muutakin keittiöön, muunmuassa maapähkinävoita. Hollantilaiset lutraa leivälle tuota maapähkinävoita tai Nutellaa. Itse en ole Nutellasta koskaan pitänyt, joskus pienempänä tädin luona Saksassa sitä sai aamulla leivälle ja kai se ihan hyvää oli, kotona kun sitä ei ollut. Mutta maapähkinävoi, olen myyty! En muista aiemmin maistaneeni, ja nyt parina päivänä on lounaalla pitänyt tehdä leipä maapähkinävoilla. Sopivan suolaista, mutta en kyllä aamupalaksi söisi. Piti vielä heittää päälle ripaus hagelslagia, kun lapsetkin kuulema tekee niin.


Hollantilainen tykkää syödä leivän viipaleina, mutta itse kaipaan toisinaan sämpylää. Tein kompromissin ja leivoin molempia miellyttävää, muutaman sämpylän itselleni ja vuokaleivän tuolle toiselle. Taikinan sekaan reilu annos siemeniä ja hyvä tulee.


Illalliselle pomittiin jotain italialaista hyvää: lasagne. Meistä on muotoutunut huipputiimi lasagnen tekoon: hollantilainen hoitaa tuon tomaattikastikkeen, minä teen besciamellan ja koko komeus kootaan yhdessä, rakkaudella maustettuna. Rehellisesti meitä kehuen, en paljoa parempaa lasagnea ole maistanut.


sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Raita-energiaa

Kun ulkona näyttää tältä:


on puikoille hyvä kerätä piristäviä värejä!



Sain vihdoin aloitettua itselleni Peppi-henkiset raitasukat. Langat on ohuita sekoitelankoja, ja niitä oli jäänyt yksinäisiä keriä ja muutama jämä. Ei noista mitään muutakaan saa tehtyä. Vielä en tiedä, tuleeko sukista yli vai alle polven, mutta pitkät ja iloiset ainakin!

30 päivän kyykkyhaasteesta voi tulla todellinen haaste. Jo eilen illalla portaiden laskeutuminen alas tuntui jaloissa (meillä kun on vielä jyrkät ja kapeat portaat, joissa henki on jalkojen varassa...), tänään aamullakin tiesi jotain tehneensä. Tämän päivän 55 kyykkyä on jo kyykätty - hollantilainen ja koiratkin olivat reippaasti mukana, katsotaan millä tyylillä portaat tänään päästään alas. Voi olla, että jossain vaiheessa palaan siihen alkuaikojen tyyliin ja kuljen portaat tukevasti takapuolellani, kuten tein ensimmäisiä kertoja hollantilaisen luona vierraillessani. Rentouttavaa sunnuntaita kaikille teille!

lauantai 1. helmikuuta 2014

30 päivän haasteet

Netissä pyörii monenlaisia 30 päivän haasteita. Tupakoinnin lopettamisen lisäksi lupasin itselleni parantaa elämäntapojani muutenkin, joten tänään aloitin peräti kaksi 30 päivän haastetta. Toisen mahaläskeille ja toisen takapuolelle. Läskit kiittää.

30 päivän vatsalihashaasteessa tehdään rutistuksia, aloituksena 20, lisäten joka päivä viisi ja joka neljäs päivä on vapaa.

30 päivän kyykkyhaasteessa puolestaan kyykätään, aloittaen 50 kyykyllä, samoin lisäten joka päivä viisi ja joka neljäs päivä huilaten.

Vatsalihasten aloitus ei vielä tuntunut juurikaan, mutta tuo 50 kyykkyä heti alkuun kyllä tuntui reisissä. Pitänee ehkä ottaa omaan talteen kuvat näin kuun alussa ja verrata sitten haasteen jälkeen tuloksia. Kuka muu on mukana, voin tehdä molemmista haasteista omat taulukot seuraamisen helpottamiseksi.